Tuesday, 30 March 2010

Tervee!!!

Kirjottelen täältä norsunluutornista taas vähän kuulumisia kaikille tutuille ja tuntemattomille.
Ollaan oltu kyllä positiivisesti tosi yllättyneitä siitä kuinka moni meidän loruja lukee, jatkakaa samaan malliin ni on mukavempi kirjottaakin.

Käytiin männä perjantaina treffeillä.. Mentiin juomaan parit ennen syömistä. Susanna oli taas kerran hoitanut pientä salapolliisin hommaa ja löytänyt meille paikan jossa myydää ihan kunnon lonkeroa. Paikka on ruotsalaisen omistama joten siellä oli myös siidereitä joita ei saa muualta täältä ja sitte vielä Lapin Kultaa. Hitto! Me riipastiin parit lonkerot napaan siellä ja päätettiin että tullaan toistekin ja tuodaan kavereita mukana ni saavat nekin maistaa juomia meidän kotoota.
Joskus kuukausia sitten työmatkalla repäsin yhdestä sanomalehdestä sivun missä esiteltiin ravintoloita eripuolilta Lontoota. Päätettiin että käydään jossain niistä syömässä ja pizza ravinteli itä-lontoossa puhutteli meitä siihen sävyyn että valittiin se. Ajateltiin että pelataan varman päälle ja varataan pöytä ni ei tarvii sitte illalla seisoskella tumput suorina tuulikaapissa ja odotella että koska seuraava pöytä vapautuu. Soitin sinne jo päivällä hyvissä ajoin ja päätin sekaannuksia välttääkseni kun kysyttiin että “mille nimelle pöytävaraus tulee”? käyttää työkaverin nimeä. Vastasin William Mason ja homma selvä. Ajattelin näin koska sukunimi joka mulle on siunattu ei ole suomessakaan helpoimmasta päästä ymmärryttää. Esimerkkinä kun varattiin erääseen suosittuun pizzeriaan joka sijaitsee Linnankadulla Turussa enempää vihjaillakseni niin meidät ohjattiin pöytään varauksella :pariskunta Björk. Ruoka oli todella hyvää ja luulen että käydään sielläkin joskus uudelleen.


Hyvää lonkkuu!




Syömisen jälkeen otettiin taxi ja mentiin Leicester Squarelle ja Odeon elokuvateatteriin katsomaan Alice in Wonderland. Se näytettiin siellä 3D:nä joka oli meille uus kokemus. Minä vielä puhumattakaan siitä että en tiennyt edes tarinaa koko muijasta. Leffa oli oikean pituinen, hauska ja vielä kun sai pleksit kaupanpäälle (joilla ei tee kyllä hevon helvettiä) ni oikeen oikeen kiva! Lähdettiin elokuvan jälkeen kotiin ja todettiin kyllä että oli paras perjantai aikoihin. Itse olen sitä mieltä että jos nämä olis ollut “oikeat” treffit enkä olis Susannan kanssa vakkarii ni voisin melkeen sanoo että olis kyllä lohjennu!


Toi pikkukiinalainen tuli kaupan päälle.

Heräiltiin lauantaina suht aikasin ja enempiä mietiskelemättä hypättiin junaan ja suunnattiin kohti Portobello markettia, Notting Hillissä. Ruokaa ja krääsää. Vaatteita ja hedelmiä. Antiikkia ja musiikkia, ihan mitä vaan ja aivan hemmetisti. Se oli yks katu laidasta laitaan täynnä kojuja ja se “pätkä” mikä me käppäiltiin oli ehkä kilometri että sinne mahtu kanssa jos jonkimoista. Me pidettii massit taskuissa eikä ostettu mitää. Paitsi mä pari pullaa ku näytti nii hiton hyviltä ja ne myös oli.
Mä otin sieltä kuvan sellasesta kaksnelikymppisestä farkku volvosta mitä oli tuunattu paiskaamalla seepran nahka katolle, ei ollu mikään persaukisen kärri se kärri! Meillä oli hiukan känkkäränkkä päivä molemmilla ni aateltii säästää molempien hermoja ja lähdettiin kotiin ennen hämärää. New Crossilla kävin hakemassa fis än tsipsit täs meidän läheltä ja tilasin pienet ranskikset mut ne oli kyllä nii isot että murukin sai niistä vielä aika siivun. Rokkari jäbä Paul McCartney on käyny siinä samassa paikassa pari kertaa ja kanssa todennu sen hyväksi ni ei ihme että kelpas meillekin.





Sunnuntaina nukuttiin hyvin ja kiehnattiin täällä kämpässä ja ajateltiin että kun ei tässä muutakaan ni otetaa pienet päiväkännit. Kello oli kuitenkin jo neljä kun lähdettiin ostoksille hankkimaan “aineksia” niin se veny vähän niinku alkuiltakänneiksi ja päädyttiin vielä tohon lähipubiin parille kavereiden kanssa. Silti hauska päivä ja vielä kun näki tuttuja ni vielä parempi. Pubissa tutustuttiin kyllä sellaseen tyttöön jonka kanssa ei ennen tekemisissä olla oltukaan ja se musta vissiin tykkäs tai en tiedä oliko se taas tätä mun tuuria mutta se kippas tuopillisen bissee suoraa mun syliin enkä ehtiny alta pois kun mulla on tää prkleen rampajalka mukana koko ajan nykyään. Noh se oli ihan kiva jutun aihe sitte loppuillaks. Ihan mukava se oli ei siinä mitää… saatana. =)

Nick kerto meille sunnuntaina että tuolla Greenwich:in yhdessä leffateatterissa on ilmais näytös kaikille Goldsmithsin opiskelijoille. Siellä näytettiin elokuvaa Kick-Ass puol kahdelta. Oltiin nähty traileri siitä ja sen perusteella aateltiin että perus tyhmänhauska-sunnuntaikrapulassa-ihan-ok-leffa varmaan kyseessä joten aateltiin mennä. Susanna kuitenkin jäi kotiin tekemään lukupäiväkirjaa tai jotain muuta kouluhommaa kun sillä alkoi nyt lukuvuoden viimiset ja tärkeimmät luvut tentteihin niin ne pitää ottaa tosissaan. Minä kun en ole opiskelija niin Nick oli kehittänyt krapulapäissään mestarisuunnitelman. Se oli raaputtanut omasta opiskelijakortista nimestään osan pois ja ojensi kortin mulle ja sano että “meet tiskille ja matkalla sinne keksit nimen joka kuulostaa skandinaaviselle ja jossa on kirjaimia jotka näyttää samoilta mitä kortissa on jäljellä”!? Läpi meni niin että heilahti ja KimmoPäiviö ilmaseks elokuviin. Pätkä oli avian hiton hyvä! Huumoria ja toimintaa, pyssyjä ja opiskelijatyttöjä, tossa nyt karkeesti mitä siitä löytää. Jos saatte tilaisuuden ni kattokaa ihmeessä!

Olkaahan taas kerran kilttejä siellä. Kertokaa terveiset kotiin ja muillekin työkavereille.

T: Kimmo RockRock!!!!

No comments:

Post a Comment