Hellou tyypit!
Susanna sai vihdoin ja viimein mut kirjotamaan teille kullanmuruille. Se tais kylläkin olla “mun” vuorokin. Meillä on kotiasiat ihan kunnossa ja kaikki muukin ok!
Tehtiin murun kanssa reissu Manchesteriin edellis viikonloppuna. Siellä oli tatskamessut niin se teki matkasta hiukka kiinnostavamman. Perjantai aamulla hypättiin keskustasta Megabussiin joka on täällä ns. halpisyhtiö, meidän liput oli kylläkin jopa hieman tyyriit kun ne maksoi £7 kappale! Oltiin perillä hyvissä ajoin joten ehdittiin käydä pyörähtämässä kylällä ennen hotelliin kirjautumista. Meille tuli heti siellä kotoisampi olo kun täällä Lontoossa, varmaan kun se on niin paljon pienempi paikka. Messut alkoi vasta lauantaina niin lähdettiin tottakai kapakkakierrokselle iltapäivällä ja kierrokselle jäätiin. Susanna oli taas nohevana ottanut selvää että paikallisessa Hard Rock Café:ssa pidetään messujen pre-partyt perjantai-illalla niin sinne mekin tottakai mentiin. Siellä oli aika isoja poikia krokilasit kourassa tatuointeineen päivineen. Siellä oli melko paljon myös ihan aitoja ja oikeita helvetin perkeleitä ni jäi Jerpin ämmän pojan ylimääräset kikkailut tällä kertaa hiukka vähemmälle. =) Pari fotoa piti kuiteski tingata herroilta.
Messut meni ihan kivasti pikku kankkusessa ja hienoja kuvia siellä tehtiin. Meille ei kuitenkaan uusia riipustuksia tällä kertaa tullut.
Varattiin paluumatka junalla ajatellen mahdollista olotilaa kun bussilla matka-aika oli melkein 5 tuntia niin junalla Londoniin suihkastiin parissa tunnissa. Meidät oltiin kutsuttu mun työkaverin läksiäsiin jotka oli lauantai illalla eikä kutsusta tietenkään kieltäydytty. Tehtiin aussipojalle pikku fisu pullo läksiäislahjaksi ku ei muutakaan keksitty, viinakaappiin pääty pullo. Vellihousu! Siellä oli monta sälliä töistä ni Susannakin pääsi tutustumaan mun kavereihin joiden kanssa työpäiviä vietän. Susanna lähti mestoilta joskus kolmen jälkeen mutta yllätyksenä kaikille meikkis kolkutteli ovea joskus vähän seiskan jälkeen aamun sarastaessa, nukkumaan taidettiin kehoittaa ja tottelin kiltisti. Hyvät oli juhlat.
Oon käynyt nyt muutaman kerran pelaamassa futista Nick:in työporukan kanssa. Viisi pelaajaa per puoli ja pikkumaaleihin. Turpaan on tullut aika huolella, 12-3,15-5 jne jne. Olin kyllä ymmärtänyt että täällä jotkut potkii jalkkista silloin tällöin mutta olin “ko klapil päähä lyät” kun menin paikan päälle. Siellä on jengii aivan perkeleesti ja laidasta laitaan ja sitä pelataan sitten tosissaan! Valkosii ja mustii ja pallo liikkuu hieman erilaisella temmolla kun meidän pihapeleissä. Huomaa että ei ne turhaa sitä täällä hehkuta.
Männä perjantaina käytiin pitkästä aikaa Camdenissa. Kyllä se paikka on kyllä sellanen herhiläispesä, aina porukkaa kuin Rennon terassilla. Lähdettiin tosta meidän (köh köh..) MEIDÄN juna-asemalta ja koitettiin mennä koko matka pelkästään junalla mutta matka jäi paria pysäkkiä lyhyeksi joten käveltiin loput. Matkan varrelle osui muunmuassa ennenkin teksteissä esiintullut Koko, selvinpäin vähän erinäköinen paikka sekin. Käytiin kattelee kenkiä ja vaatteita mutta meidän rahapussit oli niin laihoja että käveltiin tällä kertaa ulos tyhjin käsin. Siinä kohtaa kun mulla alko taas kirosanat ja kiukunpuuskat valtaamaan käyttäytymistä niin Susanna vei meidät pubiin ja tilattiin sapuskat pöytään ja kaljat naaman eteen ni olin taas yhtä hymyä. On se kova. Sieltä kotiutuessa pyydettiin Nick pubiin New X:lla ja juotiin itsemme taas ihan kivoiksi. Paikan suljettua Aiski, Suskun kaveri pyysi meidät Greenwich:iin “jatkoille” ja taas mentiin! Mulla oli lauantaiksi tiedossa töitä ni mun piti rauhotella ottamista hieman ja jo kahden aikoihin oli mun vuoro hilpasta kämpille ja murun vuoro jäädä “bailaa”. Heräsin joskus vähä viiden jälkee ku tää soitti ovisummeria ja virnuili alhaalla helvetinmoinen Guinness hattu päässä, päästin rakkaani sisään ja kehotin nukkumaan =)
Tiedän ettei varmaa tarttis kauheesti hehkuttaa mut jätkät ja likat, tääl alkaa olla aikast kivat kelit! 15 astetta tällä hetkellä ja sinine taivas. (Vedän syvää henkee ja suoristan selän) pitäiskö lähtee vaikka puistoon kaljalle.. se siitä. Mietiskeltiin viikonloppuna että josko tultais käymään siellä, ja eilen varattiin lennot! Elikkä ens kuun 14 pvä ollaan kotimaankamaralla ja pari tiivistä päivää olis tarkotus siellä viettää. Ollaa innoissamme mutta pahoitellaan jo nytte että ei varmaa kaikkien kanssa ehditä istahtaa alas ja syventyä mitä kaikkee on tapahtunu ja niitä ja näitä, mut eihän ne edes oikeesti ketään kiinnosta joten koitetaan nähdä ja jos ei ni ens kertaan sitte. Se on simppeelii, siihen tarvitaan vaa pim… .. no nii.
Sitte vielä että saatiin kesäks kämppä Yliopistonkadulta. Eli kesäks on katto meidän pään päällä mikä helpottaa taas oloa kummasti. Juhlat sen kunniaksi pidetään sitte myöhemmin, takuulla!
Kiitoksia lukijoille, saa antaa palautetta jos tykkää tai ei tykkää, tykkäätte kuiteski! Terveisiä kaikille meiltä kummaltakin ja kaikkee hyvää!
Saaaafe!!!!!!!
Tuesday, 16 March 2010
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment